|
Mikko Järvinen - Diskografia - Lukijalle |
Lukijalle
Kun 15-vuotias kymenlaaksolainen nuorimies Mikko Järvinen 1958 aloitti laulamisen paikallisten yhtyeiden kanssa,
oli hänen tarkoituksenaan pysytellä pop-musiikissa, jota hän silloin yksinomaan lauloi. Mutta kun hän 21-vuotiaana
vuonna 1964 voitti I - palkinnon Veikko Ahvenaisen järjestämässä iskelmälaulukilpailussa, hänelle tarjottiin PSO:n
taholta laulettavaksi levylle vanhaa tanssimusiikkia. - Mikko oli viisas ja sanoi: kiitos! Seurauksella, että
hänen ensimmäinen keikka - ja levytysyhtyeensä oli kunnon vanha DALLAPÉ-yhtye.
Laulettuaan kolme vuotta DALLAPÉ:n kanssa, aloitti hän oman uransa hanuristi Olavi Palosen kanssa, jonka kanssa
yhteistyö jatkui vuoteen 1970, jolloin Mikko aloitti opinnot Konemestariksi ja kun vielä "chief" sai opetusta
oopperalaulaja Pentti Tuomiselta oli hän valmis kahden suuren populaarimusiikin mestarin, Jorma Juseliuksen ja
Pauli Granfeltin kanssa tekemään meille niin ne mieluisat levytykset, joissa on sitä jotakin...
Saadessani ystävältäni Jouko Junnilalta innostuksen tähän harrastukseeni kerätä ja taltioida musiikkia ja tehdä
siitä yhteenvetona kokonaisuuksia, ja kun vielä sattui niin, että Mikko oli vuonna 1976 raskassinkokomppaniani
VÄÄPELINÄ Haminassa RUK:n loppusodassa, missä olimme kertausharjoituksissa, oli yhteenliittymät valmiit tämän
diskografian tekemiseen.
Kaikki tässä diskografiassa esiityvät virheet otan kontolleni ja toivon, että kuka niitä havaitseekin, ottaa
yhteyttä minuun tai muutenkin. Minulle tämä työ on tuottanut pelkästään mielyttäviä kontakteja ihmisten kanssa
ja kiitän kaikkia siitä, että olen saanut kaiken tarvitsemani avun.
KASKISISSA JOULUKUUSSA 1987
Kari Kykkänen
JK.
Edellä oleva teksi on suora lainaus Kari Kykkäsen tekemästä diskografiasta sen LUKIJALLE-osasta.
mj
Katso Wikipedia:
Siirry Wikipedia-sivuille
Katso myös:
Viola Suomen kansallisdiskografia (hakusanalla Mikko Järvinen)
ja
http://www.aanitearkisto.fi
| |
|
|
|
|
|